« Takaisin

Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttöminä olleille henkilöille työllistymismahdollisuuksien ja elämänhallinnan parantamiseksi. Kuntouttavan työtoiminnan muodot Aikuiskoulutus Taitajassa ovat yksilömuotoinen kuntouttava työtoiminta sekä ryhmämuotoinen (ryhmä tai työpaja) kuntouttava työtoiminta

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on tukea elämänhallintaa, toimintakyvyn parantumista ja kykyä tulevaisuuden suunnitteluun sekä kehittää yksilön työtaitoja ja sen avulla edesauttaa avoimille tai tuetuille työmarkkinoille tai opintoihin siirtymistä. Jotta tämä tavoite toteutuisi, kehitetään työtaitoja ja -valmiuksia, tuetaan opiskelu- ja oppimisvalmiuksia ja annetaan tarvittaessa yksilövalmennusta.

Työtoimintaan liittyy myös sosiaalista kuntoutusta, jonka tavoitteena on tukea syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla kuntoutettavan sosiaalista toimintakykyä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen edellytyksiä.

Työpajatoiminta sekä valmentaa ammatilliseen koulutukseen että mahdollistaa osatutkintojen ja kokonaisten tutkintojen suorittamisen. Tutkintojen suorittamisen mahdollisuus arvioidaan jokaisen kohdalta henkilökohtaisesti ja opiskelu tapahtuu työvaltaisesti oman suunnitelman puitteissa.

Kysy lisää

Anneli Savolainen
talousjohtaja
020 7879 202
anneli.savolainen@taitajantie.fi