31.5.2019

Tommi Mäkinen Racing ja Aikuiskoulutus Taitaja jatkavat yhteistyötä autourheilumekaanikkojen koulutuksen saralla

Nimeton-suunn.malli-10.jpg

Järjestyksessään toinen rallimekaanikkojen koulutus alkaa 2.9. Kouvolassa.  Koulutukseen otetaan mukaan 10 - 15 autourheilusta kiinnostunutta ja autotekniikkaan hyvin perehtynyttä osallistujaa. Hakuaika päättyy 18.8.2019 ja valintahaastattelut järjestetään 22.-23.8. Puuppolassa. Koulutus sisältää aluksi noin kolmen kuukauden teoriajakson Kouvolassa, minkä jälkeen siirrytään käytännön harjoitteluun Tommi Mäkinen Racingin tiloihin Puuppolassa ja Tallinnassa.

Koulutusyhteistyön jatkumolla on tarkoitus varmistaa alan osaajien saaminen, sillä moottoriurheilussa on jatkuvasti pulaa pätevistä mekaanikoista. Suomalaisella osaamisella on lisäksi kysyntää myös kansainvälisesti, joten alan koulutukseen pitää satsata työntekijöiden saatavuuden varmistamiseksi.

”Ensimmäinen rallimekaanikkojen koulutus on onnistuneesti ohi ja olemme tarjonneet töitä kaikille sekä Puuppolassa että Virossa työharjoittelussa olleille opiskelijoille. Olemme tyytyväisiä siihen, että koulutus toimi hyvin ja saimme koulutuksen kautta hyviä työntekijöitä”, sanoo toimitusjohtaja Tommi Mäkinen.

”Ensimmäinen ryhmä on nyt läpikäynyt koulutuksen. Heidän kanssaan on haettu hyviä toimintatapoja ja nyt toimintaan on saatu selkeä malli. Koulutusta on kehitetty edelleen palautteen perusteella. On ilo, että koulutusyhteistyö jatkuu molempia hyödyttävällä tavalla. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme koulutuksen myötä uusia ammattilaisia suomalaisen moottoriurheilun kentälle ja edelleen työsuhteisiin. On hienoa, että Tommi Mäkinen Racing Oy:ssä halutaan panostaa koulutukseen. Koulutusta voisi luonnehtia ikään kuin vuoden rekrytointiprosessiksi, josta on hyötyä molemmille osapuolille. Työsopimusta allekirjoitettaessa sekä työntekijä että työnantaja tuntevat toisensa”, rehtori Leena Kaivola sanoo.

Tommi Mäkinen Racing Oy on ralliautoiluun keskittynyt yritys, joka vastaa autonvalmistaja Toyotan kilpailutoiminnasta rallin MM-sarjassa. Yrityksen toiminta koostuu autojen suunnittelusta, valmistuksesta, valmennuksesta sekä kilpailemisesta.

Lisätietoja koulutuksesta:
Pasi Kahelin
pasi.kahelin@taitajantie.fi               


Jaa somessa